16.12.2016

Viivin sterkkaus osa 2


Postauksen ensimmäinen osa löytyy täältä.
Leikkauksen jälkeen?
Leikkaushaava parani tosi nopeasti, eikä mahdollisia valeraskauden oireita koskaan ilmaantunut. Haavaan muodostui paranemisvaiheessa pieniä möykkyjä, jotka hävisivät itsestään parin päivän kuluessa. Karvat kasvoivat etujalkoihin ja mahan alueelle takaisin hitaasti.

Turkki?
Sterkkauksen jälkeen nartun karvanlaatu voi muuttua. Viivissä en kuitenkaan ole havainnut tähän mennessä suuria muutoksia. Otin Viivistä rakennekuvia sterkkauksen jälkeen, jotta pystyn vertailemaan turkkia. Alimmassa kuvassa Viivillä on juuri ollut karvanlähtö, siksi turkki näyttää siinä ohuemmalta. 

Viikko sterkkauksesta.
7 viikkoa sterkkauksesta.


4kk sterkkauksesta.

Luonne?
Tässä kohtaa tapahtui suuri muutos, sillä hormoonimyrskyt loppuivat! Viivistä on tullut paljon iloisempi ja pirteämpi. Sillä on paljon enemmän intoa tehdä töitä ja se leikkii itsenäisesti enemmän kuin ennen. Toisten koirien kanssa se on ollut taas oma leikkisä itsensä.

Paino ja ruokahalu?
Viivin nappula vaihdettiin Profinesta Acanaan. Muutos oli lähinnä paremman laadun takia, ei niinkään kevyemmän ruuan. Ruoka-annokset pysyivät samana. Viivi painoi ennen sterkkausta 27kg. Tarmon tultua taloon, paino kävi jo 26kg tienoilla, sillä Viivi kulutti niin paljon enemmän riehuessaan pennun kanssa. Nyt paino on saatu takaisin ihannelukemaan 27kg. Ruokahalu Viivillä lisääntyi ja paljon. Tuntuu todella oudolta muistella, että ennen Viivi jätti ruokaansa syömättä! Nyt se tekee mitä tahansa kuivan nappulan eteen, eikä ruoka taatusti jää kupista syömättä!

Kaikin puolin olen todella tyytyväinen siihen ratkaisuun, että Viivi leikattiin :)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki rohkeasti kommentoimaan ! :)